Pohjolan Matka 16. tammikuu 2019

Pohjolan Matkan klassikkomatkat: Lofootit

Pohjolan Matkan kanssa näiden maisemien saloihin on viimeisen vuoden ajan johdattanut Lauri Pietikäinen, joka on asunut vuonojen maassa jo vuodesta 2000 lähtien. Vuosien varrella Pietikäinen on ihastunut kerta toisensa jälkeen asuinympäristönsä kauneuteen, arkeen ja juhlaan.

– Lofoottien kiertoajelulla otan matkalaiset mukaani tutustumaan turskan ja turskanpyytäjien valtakuntaan: luontoon, historiaan ja nykyisyyteen. Vuoret, meri ja rehevät niityt laiduntavine lampaineen sekä hiekkarannat ja karut kivikot luovat vastakohtien saariston. Kahden vuorokauden aikana koemme nykyiset ja entiset kalastajakylät sekä modernit taajamat. Matkalla meillä ei ole kiire, aina on aikaa pysähtyä, pitää taukoja ja kuvata maisemia, pohtia mieleen tulevia asioita. Vertailla elämää Suomessa ja Norjassa, Pietikäinen aloittaa heti tunnelmoinnin.

Klassikkomatka Lofooteille onkin niin täynnä erilaisia kohokohtia, että matkaoppaankaankaan ei ole helppoa valita omaa suosikkiaan. Jo itse saapuminen Lofooteille lautan, tunneleiden ja siltojen kautta mykistää kaiken nähneen reissaajan. Ja ihmettely ei todellakaan lopu, kun näkee pystysuoraan merestä kilometrin korkeuteen nousevat vuoret.

– Rambergin hiekkarannalta löytynyt veitsisimpukka, viikinkimuseo, Nusfjordin museokalastajakylä tai Sakrisøyn kalakaupan Anitan tarjoamat maistiaiset ovat kaikki osa Lofooottien tarinaa. Kuten myös aallokossa uiva harmaahylje, saalista etsivä liitelevä merikotka tai laituriin laivansa kiinnittävä kalastaja, Pietikäinen luettelee.

Valasopas, nuottakalastaja ja matkaopas

Pietikäinen kävi Norjan opasliiton opaskurssin vuonna 2006 ja jo sitä ennen hän ehti opastaa sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ryhmiä Lofoottien jylhissä maisemissa. Sivutyönään matkaoppaan hommia tekevä valasopas ja nuottakalastaja onkin vuosien mittaan tehnyt kymmeniä retkiä eri ryhmien kanssa.

– Linja-autolla liikkeellä olevat ryhmät ovat erikoisalaani. Tykkään bussimatkan tunnelmasta, kiireettömyydestä, Pietikäinen selvittää.

Pietikäinen on asunut Norjassa jo miltei parikymmentä vuotta. Tuona aikana hänelle on muodostunut selkeä käsitys siitä, mikä tekee Lofooteista niin erityisen paikan.

– Lofootit on luonnon vastakohtaisuuksien johdosta täysin erityislaatuinen matkakohde. Vähän niin kuin Alpit ja Atlantin valtameri samassa paketissa. Ranskalaiset kutsuvatkin Lofoottien vuorijonoja nimellä Les Alpes des Lofotens. Myös sään nopeat vaihtelut ovat pikantti lisä, Pietikäinen kertoo.

Kuitenkin suurin yksittäinen Lofootteja muokannut tekijä on saaristolle kutemaan saapuva arktinen turska. Ilman turskaa ja ilman turskanpyytäjiä Lofootteja tuskin olisi asutettu. Kuivattu kututurska, stokkfish, on ollut sekä hyvin säilyvä ruoka, että tärkeä valuutta jo viikinkiajoista lähtien. Turskan merkit näkyvätkin kaikkialla: muun muassa monet matkailijoiden suosimista ja Lofoottien rantamaisemaa hallitisevista rorbuista ovat entisiä kalastajien yöpymis- ja työtupia.

Photo by Luke-Richardson (on unsplash) © Pohjolan Matka

Oliko se valas?

Lofooteilla luonnon lisäksi Nusfjordin museokalastajakylä vanhan ajan museokauppoineen on huima kokemus. Kuten myös viikinkimuseo, missä monista museoista poiketen ei löydy esineiden koskemiseen liittyviä kieltolappuja.

– Viikinkimuseossa voit kokeilla, mitä on pukea soturin 20 kiloa painava rautapaita Brynjar tai miltä tuntuisi nukkua päällikön sängyssä. Lisäksi näet villan kehruun, kankaan kutomisen ja puukippojen sorvaamisen tuhat vuotta vanhoilla menetelmillä. Ja jos intoa riittää voit itsekin opetella käsityötaitoja museon oppaiden ohjauksessa, Pietikäinen selostaa.

Vuosien varrella Pietikäinen on ryhmiensä kanssa nähnyt ja kokenut monenlaista. Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä koettiin kuitenkin viime kesänä.

Ryhmä läksi aikaisin liikkeelle Kilpisjärveltä ja poimi minut kyytiin Nordkjosbotnissa Skibotnin eteläpuolella. Ajoimme Bjerkvikiin ja pysähdyimme lakisääteiselle kahvitauolle kauppakeskuksen pihaan. Retkeläiset siinä jaloittelivat, osa meni huoltoasemalla kahvikupposelle. Yksi nurmeslaisista ryhmäläisistä sanoi nähneensä valaan puhalluksen. Valaitten kanssa toistakymmentä vuotta töitä tehneinä epäilin asiaa. Näinköhän valas muka olisi tullut lahden pohjukkaan, matalaan veteen. Meitä oli useampi jotka jännittyneenä aloimme tiiraamaan merelle, oletetun puhalluksen suuntaan. Muutaman minuutin jälkeen valas puhalsi uudestaan, nousi pintaan ja sukelsi.

(Esittelysivun kuva: By Manuel Meurisse (on unplash).

TEKSTI: Pyry Ojala/Matkalle! 1/2018
Suosittelemme sinulle myös